Uutishuone

TUOTANTOTIEDOT

Rooleissa mm.
Krista Kosonen, Juho Milonoff, Noora Peltokukka, Svante Martin, Samuli Vauramo, Eero Ritala, Antti Luusuaniemi.

Käsikirjoitus
Kaisa Pylkkänen ja Pentti Halonen.

Ohjaus
Lauri Nurkse

Tuottaja
Tuula Jääskeläinen

Vastaava tuottaja
Teea Hyytiä

 

Kuvittele maailma, jossa ilmastonmuutosta ei ole ja tulevaisuus on kirkas.
Maailma, jossa ihmiset välittävät enemmän puoluepolitiikasta kuin itsestään.
Maailma, jossa ihmiset uskovat voivansaluoda täydellisen tasa-arvoisen yhteiskunnan.
Maailma, jonka alttarille koko kansa kerääntyy hiljentymään joka ilta.
Kuvittele Yleisradio Kekkosen ajalla.

Sarja käynnistyy Euroopan hullusta vuodesta 1968, kun Prahan kevät muuttuu synkäksi miehitykseksi ja vanha ylioppilastalo Helsingissä vallataan. Nuori lehtimiehen urasta haaveileva Raija päätyy TV-uutisten toimitukseen töihin ja uutistyön maailma imaisee hänet mukaansa. Paluuta ei ole. Sen tulee huomaamaan myös Raijan aviomies Pertti.

Sarjan 12 jaksoa sijoittuvat vuosille 1968-1979. Kussakin jaksossa fokus on yhdessä merkittävässä uutisessa, jonka työstäminen koettelee päähenkilöitämme tavalla tai toisella. Uutishuoneella seurataan vuosien aikana mm. kuukävelyä, Zavidovon vuotoa, Chilen sosialismin nujertamista ja Aeroflotin konekaappausta Helsinkiin. Nuori toimituksen väki antautuu työlleen täysin rinnoin, mutta ilmaista tämä ei ole. Hintana voi olla terveys, yksityisyyden tai perhesuhteiden menetys, jopa henki.

Vesan on vaikea saada toimituksen päällikön hyväksyntää, hänen demari-isänsä kun on merkittävä journalistivaikuttaja joka on pojalle työn hankkinut.
Keijoa taas vetävät enemmän puoleensa ison talon edut ja ilmainen viina, jota kuuluisalle ruutukasvolle riittää kaikkialla.
Kuvaussihteeri Irma hoitaa hommansa antaumuksella, mutta muoti, maine ja mammona ovat hitusen lähempänä sydäntä. Ja se rikas mieskin pitäisi löytää.
Koko uutistoimintaa valvoo Martti, Kekkosen luottomies, joka pelkää Neuvostoliittoa enemmän kuin Kesäkadun mattokerrosta.
Keijoa taas vetävät enemmän puoleensa ison talon edut ja ilmainen viina, jota kuuluisalle ruutukasvolle riittää kaikkialla.
Kuvaussihteeri Irma hoitaa hommansa antaumuksella, mutta muoti, maine ja mammona ovat hitusen lähempänä sydäntä. Ja se rikas mieskin pitäisi löytää.

Ympäröivän maailman poliittinen ilmapiiri vaihtelee vuosien saatossa, milloin jyllää SMP, milloin SKDL. Mutta Kekkonen on ja pysyy, vaikka sitten poikkeuslailla. Ja niin pysyy myös Raijan usko sosialismiin ja sukupuolten tasa-arvoon.

Mutta onko maailma valmis näkemään naisen lukemassa pyhistä pyhintä, illan pääuutislähetystä? Entä myykö Suomi aseita arabeille? Saako avioeroa ilman aviorikosta? Mitä uutisissa voi ja ei voi näyttää vaarantamatta Neuvostoliiton ystävyyttä?

Voiko uutisiin luottaa jos toimituksen väen puoluepoliittinen jakauma ei vastaa vaalitulosta? Onko kansallisen edun mukaista levittää vai varjella vaarallista tietoa? Miksi kuuhullut vainoavat Keijoa? Ja miksi leikkaaja syö aina appelsiineja?

Koko uutistoimintaa valvoo Martti, Kekkosen luottomies, joka pelkää Neuvostoliittoa enemmän kuin Kesäkadun mattokerrosta. Tätä kaikkea ja paljon muuta selvitellään Uutishuoneessa, vaarantamatta Suomen ja Neuvostoliiton suhteita.

Uutishuone on Kotikatsomon kevään 2009 kausisarja.

Elokuvan kotisivut »